Sometimes you gotta let it go

Pianoa

 Olisipa vielä aika jolloin olin iloinen. Olisipa vielä aika milloin nuo kuvat on otettu...

 Huomenna on ensimmäinen toimintaterapia. Ja samalla reissulla minun pitäisi ostaa itselleni uusi penaali. En kuitenkaan aio ostaa vaikka nykyinen penaalini kärsii vanhuuttaan. Se on likainen, rumannäköinen. Jopa penaali muistuttaa minua siitä että minun pitäisi aloittaa uusi koulu... joka ei edes sijaitse siellä missä luulin sen sijaitsevan. Se sijaitsee kauempana. Matkaan tulee 10 minuuttia lisää. Pitää vaihtaa junaa. Kyynelet valuvat aina kun muistan että uudessa koulussa ei ole ketään tuttua. Ohjaajat hokevat vain "sä meet sinne kouluun opiskelemaan, et kavereita hankkimaan!"

Kyllä minä sen tiedän. Mutta kaverit motivoivat kouluun menoa. Ei kellään ole kivaa kökkiä yksin puhelimen kimpussa välitunnilla. En halua että talouskoulun tilanne toistuu. Muut ovat parhaita kavereita keskenään, välillä minulle sanotaan yksi tai kaksi sanaa mutta kohta kaikki katoavat ulos tupakalle tai pelaamaan biljardia/pingistä. Minulta ei edes kysytä haluanko tulla mukaan, kukaan ei halua että tulen sotkemaan heidän kuvioitaan. Talouskoulusta sain kaksi uutta kaveria Facebookkiin, mutta siinä se. He ovat kavereitani Facebookissa, mutta eivät oikeassa elämässä.

Tuntuu jo etukäteen ettei mikään tule menemään hyvin uudessa koulussa. Itse asiassa, olen varma siitä.